Teatterimaailmasta performanssitaiteeseen –Kokemukseni yleisölähettiläänä

Lähdin tekemään yleisölähettilään työtä vahvasta kiinnostuksesta sitouttaa nuoria ja taiteesta kiinnostuneita aktivisteja; ihmisiä, joilla ei todennäköisesti ollut aiempaa kokemusta esitystaiteesta, mutta jotka saattaisivat löytää sen kautta jotain uutta. Molemmat osallistujaryhmät olivat minulle jo melko tuttuja. Vaikka pidinkin ajatuksesta lähestyä uusia ihmisiä, esimerkiksi Turun alueen lukioista, tämä osoittautui liian vaikeaksi, koska en useista yrityksistä huolimatta saanut yhteyttä yhteenkään paikalliseen lukio-opettajaan. Niinpä päädyin viemään oman teatteriryhmäni nuoret katsomaan esityksiä. Otin yhteyttä myös itselleni ennestään tuttuihin taiteesta ja ympäristöasioista kiinnostuneiden aktivistien ryhmiin ja koostin heistä toisen ryhmäni. 

Aloitin työni miettimällä aiheita, jotka voisivat kiinnostaa ryhmiä ja jotka sopisivat hyvin tämän vuoden New Performance -ohjelmaan. Lopulta päädyin valitsemaan identiteetin molempien ryhmien yhteiseksi teemaksi.

Kävimme myös katsomassa festivaalin Fresh Start Club Night -tapahtumaa, jossa esitystaiteilijat käsittelivät eri keinoin kansallista identiteettiä ja sen rakentumista. Ennen klubia pidin työpajan, jossa pohdimme suomalaista yhteiskuntaa ja millaisia identiteettejä se rakentaa, sekä sitä, miten sen luomia konventioita voisi muuttaa ja haastaa esityksen ja kansallisten symbolien kautta. Työpajan aikana osallistujien piti valita suomalainen symboli ja ideoida oma performanssi-ideansa parin kanssa. Luonnoksista tuli villejä ja mielikuvituksellisia. Ideat sisälsivät Muumi-mukeja hedelmällisyysklinikalla ja marjametsällä, sekä makaroneista tehtyjä kirjaimellisia laatikoita. Jotkut esitysideat olivat enemmän tekemisissä klassisen teatteriesityksen tai kuvataiteen kanssa, mikä teki ideoista mielenkiintoisen kokoelman suomalaisia symboleja.

Teatteriopiskelijoideni ryhmän kanssa osallistuimme festivaalin avajaisiin ja myöhemmin kävimme katsomassa päätösesityksen Aurajoella. Koska he olivat teini-ikäisiä, ehdotin, että keskustelisimme heidän kanssaan identiteetistä pohtien sen rakentumista ja muuttuvuutta. Avajaisissa katsoimme latvialaisen Edvinas Grinkevičiuksen esityksen I need my nails done, jossa hän esiintyi Querelle-hahmona. Sen nähtyämme pohdimme, mitä esitys kertoi esiintyjän identiteetistä ja miten ilmaisemme itse omaa identiteettiämme. Kirjoittaminen toimi hyvin teini-ikäisten kanssa, sillä se antoi kaikille mahdollisuuden ilmaista ajatuksensa ja havaintonsa ilman painetta. Tosin huomasin, että jotkut heistä kopioivat vastauksia suoraan vierustovereiltaan sen sijaan, että olisivat kirjoittaneet omia ajatuksiaan. Joten jos toteuttaisin työpajan uudestaan, kiinnittäisin enemmän huomiota ryhmän jäsenten sijoittamiseen tilassa. Työpajassa pohdimme myös taiteilijan rohkeutta ja hänen kykyään altistaa itsensä muiden katseillle.

Festivaaliviikon lopussa katsoimme Näkki-esityksen Aurajoella, jossa taiteilija Sara Wollasch muuntautui fyysisesti venematkan aikana Ruissaloon. Jälkeenpäin keskustelimme näkemästämme ja pohdimme, miten ulkonäön muuttaminen ja joen valitseminen esityksen paikaksi liittyvät identiteettiin ja sen jatkuvaan liikkeeseen. Lopuksi seuraavalla viikolla teatteritunnilla puhuimme esitystaiteesta ja näkemästämme sekä testasimme, miten arkipäiväisistä esineistä voisi tehdä mielenkiintoisempia käyttämällä niitä odottamattomilla tavoilla. Näimme muun muassa lentäviä muistikirjoja ja penaaleja, joiden sisältöä käytettiin asusteina.

Tämä on ryhmän viides opiskeluvuosi teatteritaiteen perusopetuksessa, ja vuoden opetussuunnitelmaan kuuluu tutustuminen erilaisiin teatterigenreihin ja soveltavaan taiteeseen, joten festivaaleille osallistuminen sopi heidän opetukseensa täydellisesti. Valitettavasti vain seitsemän ryhmän 15 oppilaasta osallistui festivaaleille. Tilannetta ei auttanut se, että ryhmällä oli ollut vain kaksi tapaamista ennen tätä festivaaleja ja tämä oli ensimmäinen vuoteni tämän ryhmän kanssa, joten tutustumisemme oli yhä kesken. Pidempi ”markkinointijakso” ja rohkaisu olisi varmasti tehnyt heistä avoimempia normaalista ohjelmasta poikkeavalle opetukselle.

Kaiken kaikkiaan työpajat ja vierailut sujuivat hyvin molempien ryhmien kanssa. Osallistujat kokivat jotain uutta ja monet innostuivat tutustumaan performanssitaiteeseen taidemuotona paremmin. Itse asiassa syyskuun lopussa vierailin ystävän luona, joka oli osallistunut työpajaani, ja kokeilimme dokumentissa This is Not a Dream nähtyjä työtapoja.

Uskon, että näihin työpajoihin osallistuminen sai oppilaani ja aktivistikollegani ajattelemaan syvemmällä tasolla sitä, mitä he näkivät performansseissa. Aktivisteilta saamastani palautteesta tiedän, että kokemus ruokki heidän omaa ajatteluaan ja inspiroi heitä keksimään käytännön ideoita ja tekemään taidetta. Nuorten kohdalla festivaaleille osallistuminen puolestaan laajensi heidän ymmärrystään esittävästä taiteesta ja haastoi heitä näkemään perinteisten teatteritilojen ja -muotojen ulkopuolelle. Keräämäni palautteen mukaan työpajat ja New Performance Turku -biennaalit olivat positiivinen kokemus.

Mitä otan mukaani tästä kokemuksesta

Huomasin, että erityisesti esitysten vaihteleva luonne asetti haasteita yleisötyölle. Olen aiemmin tehnyt yleisötyötä teatterissa, ja siellä yleisötyön suunnitteleminen on paljon helpompaa, kun tuntee teoksen hyvin etukäteen ja tietää, mitä on luvassa. Työskennellessäni NPT:ssä esitysten kuvaukset olivat hyvin suurpiirteisiä ja joskus epäselviä, ja esityspäivinä  minua huoletti etukäteen vastasiko suunnittelemani sisältö sitä, mitä tulimme näkemään. Joskus minun piti myös muuttaa ohjeita lennossa, kun esitys oli erilainen kuin olin kuvitellut. Tämä aiheutti minulle stressiä. Huomasin myös, että kun en tiennyt mitä odottaa, en voinut luottaa sataprosenttisesti luomaani työpajaan, ja joskus näissä tilanteissa minulla oli vaikeuksia löytää sisäistä motivaatiota työpajan vetämiseen.

Olen teatteritaiteilijana tehnyt aiemmin yleisötyötä omille esityksiilleni ja kokenut sen hyvin palkitsevaksi. Haluan kuulla yleisön ajatuksia ja näkemyksiä esityksistäni. Koska minulla ei myöskään ollut henkilökohtaista suhdetta performansseihin etukäteen, nautin niiden katsomisesta, mutta joskus olisin myös halunnut käsitellä näkemääni itse enemmän kuin fasilitoida prosessia muille. Ehkä fasilitointi olisi palkitsevampaa minulle sellaisissa teoksissa, joissa voisin joko katsoa taiteilijan harjoituksia etukäteen tai keskustella hänen kanssaan tulevasta työstä ja omista ideoistani yleisötyön suhteen?

Yleisölähettilääkoulutukseen osallistuminen sekä oman työpajani suunnittelu ja toteuttaminen oli mielenkiintoinen mahdollisuus vastavalmistuneelle teatteritaiteilijalle. Kattava koulutus antoi paljon uutta tietoa performanssitaiteesta taidemuotona, ja työpajojen suunnittelussa pääsin heti käyttämään koulussa opittuja taitoja konkreettisesti. Opin myös paljon omasta tekijyydestäni ja siitä, millainen yleisötyö on minulle mielekästä ja mikä ei.

Lähdin biennaalista hieman ristiriitaisella fiiliksellä. Olen kiitollinen mahdollisuudesta osallistua festivaaleille, tutustua upeaan yleisölähettiläsjoukkoon ja oppia paljon uutta. Toisaalta huomasin, että tämä kertaluontoinen kokeilu työpajojen ja esitysten kanssa ei ole välttämättä se tapa, jolla haluan jatkaa tulevaisuudessa. Jotta voisin nauttia työstä ja luottaa fasilitointiini, tarvitsen syvemmän ymmärryksen teoksista, joiden kanssa työskentelen. Samalla tunnen, että oli etuoikeus päästä kokemaan ja ymmärtämään tämä näin varhaisessa vaiheessa uraani!

Hellin Karoliina Saastamoinen