Olen asunut Turussa seitsemän vuotta ja löytänyt kaupungista poikkeuksellisen aktiivisen ja omaleimaisen itsenäisen kulttuurin kentän, elävämmän kuin monissa samankokoisissa kaupungeissa. Silti monille uusille kävijöille voi olla haastavaa löytää tiensä tähän puoleen Turun kulttuuritarjontaa kieli- ja tiedon puutteen vuoksi. Yleisölähettilään roolissa halusin toimia oppaana uteliaille uusille tulokkaille, jotka haluavat tutustua esittävän taiteen maailmaan. Tavoitteenani oli luoda yhteyksiä maahanmuuttaja- ja kansainvälisen yhteisön jäseniin, uusiin opiskelijoihin sekä turkulaisiin, jotka ovat palanneet kaupunkiin esimerkiksi ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Kuinka voisin auttaa heitä löytämään Turusta uudet kulttuurielämykset ja tapahtumat, ja miten auttaa heitä tuntemaan ne omikseen?
Uusi alku
Ensimmäisen ryhmäni kanssa halusin, että osallistuisimme Fresh Start Club Night -tapahtumaan, koska uuden tulokkaan näkökulma ja “fresh start” eli “uusi alku” kulkevat käsi kädessä. Illan ohjelmassa nähtiin kolme kansainvälistä naistaiteilijaa: Anabela Veloso (Portugali), Hanna Ijäs (Suomi) ja Anna Maskava (Latvia). Vielä tärkeämpää oli se, että heidän esityksensä keskittyivät tarinankerronnan kautta näyttämään, miten ympäristömme muokkaa meitä.
Kutsuin tapahtumaan mentoreita Yhteisöllisen kotoutumisen startti (YKS) -hankkeesta. YKS on Euroopan unionin ja Turun kaupungin rahoittama hanke, joka kouluttaa vapaaehtoismentoreita kokonaisvaltaisin kotoutumista tukevien taidoin. Mentoreita, jotka ovat itse käyneet läpi kotoutumisprosessin. Halusin keskustella kulttuurisesta hyvinvoinnista heidän kanssa. Kulttuurista hyvinvointia on osa Turun kaupungin kulttuuristrategiaa, mutta tätä näkökulmaa ei tällä hetkellä sisällytetä mentoreiden koulutuksen kotoutumismalliin. Ryhmä oli innostunut aiheesta; he halusivat tuntea olonsa varmaksi käyttäessään taidetta ja kulttuuria työkaluna mentoreidensa tukemiseen sekä löytää lisää tietoa siitä, mitä Turun monimuotoinen kulttuurielämä voi tarjota heille itselleen.
Aloitin tarjoamalla ryhmälle pizzaa, sekä kiitoksena siitä työstä, jota he tekevät mentoreina, että siksi, että pizza liittyy NPT:n Pizza and Performance Art -tapahtumiin. Mentoriryhmä ei aiemmin tiennyt biennaalista, mutta nyt he tietävät, että se on paikka, josta he voivat löytää ajatuksia herättäviä esityksiä – ja joskus ilmaista pizzaa! Anabela Veloson Crafting a Nation toimi illan käytännön osuuden inspiraationa. Veloso yhdistää työskentelyssään keramiikan ja tarinankerronnan ja pohtii Barcelosin kukon historiaa: Pohjois-Portugalista peräisin olevaa perinteistä kansansymbolia, jonka nationalismia edustava autoritaarinen hallinto otti omakseen. Kutsuin osallistujat muovaamaan ilmaan kuivuvasta savesta oman kotimaansa symbolin tai maskotin. Toivoin, että pohtimalla oman maansa symbolien merkityksiä (ja työskentelemällä saven kanssa, kuten myöhemmin katsoisimme Anabela Veloson tekevän) he voisivat suhtautua hänen teokseensa avoimemmin ja tuntea siihen vahvempaa yhteyttä.
Illan merkittävin hetki oli se, kun osallistujat pääsivät toteuttamaan itseään ja jakamaan veistostensa taustalla olevia kertomuksia. Bulgariasta kotoisin oleva osallistuja esitteli savesta muovaamansa kauniin bulgarialaisen puvun ja ruusun; Ukrainasta kotoisin oleva osallistuja loi savesta pienoiskokoisia perinteisiä soittimia; Iranista kotoisin oleva osallistuja kertoi meille alueensa rypäle- ja viininvalmistusperinteistä; ja henkilö, joka oli palannut Suomeen Alankomaista, muovasi savesta värikkään hollantilaisten tulppaanien maiseman. Jokainen esine kertoi oman tarinansa maasta ja sen tekijän henkilökohtaisesta suhteesta siihen.
Olin alun perin suunnitellut jatkokeskusteluaiheita, joiden avulla osallistujat voisivat pohtia symboliensa merkityksiä syvällisemmin, myös poliittisesta näkökulmasta. Kuunnellessani kuitenkin mentorien tarinoita ja muistoja tajusin, kuinka tärkeää on antaa heille aikaa ja tilaa ilmaista yhteenkuuluvuuden tunnettaan ja symbolimaailmaansa – ilman muita vaikeita ongelmia kotimaissaan. Lähettiläidemme keskusteluissa tämänkaltaista joustavuutta pidettiin olennaisena taitona: kykyä lukea ryhmän tarpeita, mukautua niihin ja reagoida hetkessä.
Työpajan jälkeen siivosimme ja suuntasimme tien toiselle puolelle Taiteen taloon. Kulkiessamme yhdessä ryhmässä oli hyvä energia. Pohdin, että juuri tämä kertoo yhden syyn yleisölähettiläiden osallistamiselle biennaaliin: miten voimme vahvistaa ja pidentää yleisökokemuksen vaikutusta alusta loppuun, ja sen ylikin?
Ọfẹrẹ’gẹ̀gẹ̀, Let Peace Awake
Toista ryhmääni varten valitsin nigerialaisen taiteilijan Jelili Atikun esityksen Let Peace Awake, joka kulki Aurajoen vartta pitkin. Kyseessä on prosessio, joka yhdistää Ifá-rituaaleja rauhan ja henkisen parantumisen edistämiseksi ja jonka Atiku omien sanojensa mukaan “kerää energiaa ylläpitoa ja sisäistä tasapainoa varten katastrofaalisessa maailmassamme”. Halusin tarjota englanninkielisen, perheystävällisen kokemuksen, jossa tutkisimme yhdessä suomalaisia rituaaleja päästäksemme oikeaan mielentilaan ennen prosessioon osallistumista. Olen löytänyt oman syvän yhteyteni Suomeen tutustumalla sen kansan historialliseen suhteeseen luontoon, ja uskon, että moni meistä voi samaistua tarpeeseen löytää “sisäinen tasapaino tässä katastrofaalisessa maailmassa.” Voimmeko mekin kerätä energiaa ja tasapainoa luonnosta, kuten suomalaiset esi-isämme ennen meitä? Voisiko tämän aiheen yhteinen tutkiminen vahvistaa suhdettamme paikalliseen luontoon ja resilienssin tunnetta?
Kansainvälisten perheiden tavoittaminen osoittautui vaikeammaksi kuin olin kuvitellut. Rajoitettu pääsy oikeisiin viestintäkanaviin, perheiden aikataulujen sekä samalle viikonlopulle osuneet muut tapahtumat vaikeuttivat osallistujien saamista mukaan. Siitä huolimatta saimme kokoon pienen ryhmän tuona onneksi aurinkoisena lauantaina ja suuntasimme Vartiovuorenpuistoon.
Vartiovuoren puisto on vain lyhyen kävelymatkan päässä Jelili Atikun prosession lähtöpaikasta ja on myös ainoa Turun keskustassa sijaitseva paikka, joka esiintyy Hiidet-kartalla. Kartta, joka esittelee muinaisten pakanallisten paikkojen sijainteja Suomessa. Tapasimme muinaisen lähteen entisellä paikalla, portaiden läheisyydessä, ja keskustelimme hetken lähteen historiasta ja siihen liittyneistä rituaaleista. Sitten suuntasimme puistoon ja loimme yhdessä puiden alle piknik-alueen.
Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon upean Puiden kansa -kirjan mukaan muinaiset suomalaiset kokoontuivat pyhiin lehtoihin juhlimaan ja tekemään uhrauksia erityisen merkittävän puun tai pensaan alla. Nykyisin pyhiä lehtoja ei enää ole, mutta pyysin osallistujia tutkimaan puistoa ja etsimään itselleen tärkeän puun. Kehotin heitä pohtimaan, millaiset ominaisuudet vetivät heidät juuri tuon puun luo, ja tarjoilin välineitä sen dokumentointiin: paperia ja kyniä luonnostelua varten sekä mehiläisvahaliituja kaarnahierrosten tekemiseen.
Viettyämme hetken etsiessämme omaa puuta ja luodessamme siitä visuaalisen muiston, johdattivat kaikki vuorollaan ryhmänsä omalle puulleen ja esittelivät havaintojaan. Minuun teki vaikutuksen, kuinka erilaisia valinnat olivat. Jotkut osallistujat vetäytyivät luonnon suuruden lumoon ja valitsivat korkeimman puun tai puun, jonka kaarna oli erityisen monimuotoinen. Toiset näkivät valitsemissaan puissa tarinoita: oksia, jotka kutsuivat kiipeämään; runko, joka jakaantui ja yhtyi taas, heijastaen ihmisen kokemusten katkeiluja ja jälleennäkemisiä; ja puu, jonka ohuet, maasta nousevat oksat kiemurtelivat spiraalina, herätti yhdessä osallistujassa virtaavuuden tunteen. Päätimme aktiviteetin jakamalla tapoja olla luonnossa, joita voisimme kantaa mukamme arkeen.
Matka Jelili Atikun esitykseen kulki rauhallisen ja iloisesti energisen tunnelman vallitessa, ja jälleen tunsin, kuinka tärkeää yleisölähettiläiden työ on kokemuksen syventämisessä ennen esitystä. Saapuessamme Aurajoen toiselle puolelle aktiviteetti liittyi tapahtumaan luontevasti ja loi mielenkiintoisen kontrastin, kun saimme nähdä kehonmaalatun Atikun esittämässä Ifá-rituaaleja oksien ja lehtien kanssa ennen kuin hän johdatti yleisön energiseen prosessioon rauhan puolesta. Kaikki tuntui todella olevan tarpeellista ravintoa tässä katastrofaalisessa maailmassa.
Loppupohdinnat
Ryhmäaktiviteettien suunnittelu ennen esityksiin osallistumista vaatii laajaa taustatutkimusta, luottamusta menetelmään ja ripauksen onnea, ja tässä tapauksessa olen tyytyväinen siihen, miten kaikki onnistui!
Yleisölähettiläänä toimiminen on ollut erinomainen mahdollisuus sekä henkilökohtaiseen että ammatilliseen kehittymiseen. María Villan vetämän kurssin kautta opin paljon performanssitaiteesta sekä erilaisista pedagogisista lähestymistavoista, joilla yleisötyötä sen parissa voi toteuttaa. Vierailut eri taideorganisaatioissa ympäri Turkua olivat inspiroivia, ja arvostin sitä vapautta ja joustavuutta, jota meille annettiin ideoiden kehittämiseen ja kokeiluun, samalla kun saimme tukea ja kannustusta.
Biennaali tarjosi loistavan mahdollisuuden soveltaa oppimaamme käytäntöön, ja ennen kaikkea tapasin parhaat ihmiset: muiden lähettiläiden ja luomamme tukevan yhteisön. Toivon, että tämä on vasta alkua!
Carly Markkanen
Carly Markkanen on muusikko, tutkija ja tuottaja, jonka työssä selkeys ja uteliaisuus yhdistyvät edistämään yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta. Hän on erikoistunut saavutettaviin viestintätyökaluihin, joiden avulla haastetaan ennakkoluuloja siitä, miten puhumme taiteesta ja kulttuurista, ja samalla kutsutaan yleisöä yllätykselliseen kokemukseen.
Carly on Selkokulttuurin toiminanjohtaja ja tuottaja Kone- säätiön rahoittamassa ympäristömusiikin ja -taiteen projektissa Old Forest Echoes. Carly toimii myös freelance-käyrätorvisti ja opettaa Turun Metsänkävijäin Soittokunnassa. Hän opiskeli Royal Academy of Musicissa Lontoossa ja Taideyliopistossa Helsingissä.